Treenipäiväjengi - Huikeeta

Olen jo varmasti aiemminkin maininnut tästä yhdestä tämän kesän projektista, Treenipäiväjengistä. Törmäsin mainokseen keväällä Facebookissa ja hetken mielijohteeta laitoin hakemuksen. Huhtikuussa kun olin peikkoja tapaamassa Meilahdessa, vielä pienessä pöllyssä varjoaine-tutkimuksen jälkeen, tuli soitto, että pääsen mukaan. Lisää infoa luvattiin saapuvaksi lähipäivinä sähköpostilla. Muutaman päivän sähköpostiani vahdittuani aloin jo epäillä koko puhelua Sydäntutkimusyksikön tarjoamien kännien tuotokseksi. No, posti sitten saapui ja totta se oli, pääsin mukaan Treenipäiväjengiin.

Huhtikuun lopussa sitten tehtiin alkutestit. Ja niin 20 limenvihreisiin paitoihin pukeutunutta erilaista liikkujaa seisoi jännittyneenä Kampin Fressissä odottamassa mitä tuleman pitää. Kauaa ei tarvinnut seisoskella, kun päästiin tekemään vatsoja, kyykkyjä ja punnerruksia. Loppuun vielä lankuttamaankin ja meistä Hurjin Anne lankutti upeat 10 minuuttia. Sitten hypättiin taksiin ja juostiin vielä Cooper Eltsun kentällä vesisateessa. Itselle tuo oli tietämän mukaan elämäni ensimmäinen, vaan ei viimeinen.
Täällä pääset tutustumaan koko huikeeseen jengiin.

Cooperia vaille testit tehtyinä. Vähän jo hymyilyttää.. tai ihmetyttää ainakin mihin sitä on taas sotkeutunut.

Viikon kuluttua testeistä tapasimme taas porukan kanssa, tällä kertaa rauhallisemmissa merkeissä tutustuen. Kyllä loksahti suu auki, kun kuuli muiden jengiläisten tarinoita. Aivan huikeita motivaatiotarinoita elämänmuutoksista ikiliikkujiin. Ja porukasta löytyy varmasti jokaiselle sohvaperunalle oma idoli, tai no joukko idoleita.

Ja tämän jengiläisen esittely ;)

LOTTA PUKKILA
Ikä: 33 vuotta
Lempiurheilulaji: Kesällä pikajuoksu, kuulantyöntö. Talvella kuntosali
Treenimusiikki: Signmark- Smells like victory, Timo pieni huijaus- Paratiisi, Cheek- Ei oikotietä (Spotifyista kaikenlaista)
Tavoite: Voittaa itsensä, saada energiaa ja hyvinvointia liikunnasta, jakaa liikunnaniloa ja kannustaa kaikkia aloittamaan liikkuminen lähtötasosta huolimatta. Kohti unelmi…a ja niiden yli ;) Haasteet on tehty voitettavaksi ja elinsiirto ei ole este vaan mahdollisuus. Ensi kesänä Sydän- ja keuhkosiirrokkaiden EM-kisat Vantaalla sekä tietysti omien tulosten parantaminen elokuussa Treenipäivässä.

Treeniin makuunkin on jo päästy porukalla. Itse olen ollut mukana kaksissa yhteistreeneissä, joissa ensimmäisissä tehtiin tiukkoja pattereja liikkeitä mittarimadosta punnerruksiin ja vatsoihin. Ja hiki virtasi. Viime viikolla päästiin porukalla juoksemaan Töölönlahdelle mäkivetoja. Ja mukavastihan alkoi juoksutreenit kun Ope totesi, ettei ole kova juoksemaan, joten kaikki pysyy vauhdissa, jos ei pysy, perillä odottaa 20 burbeeta. Pysyhän siinä sitten tosiaan vauhdissa ja jopa elossakin. Ja lähes maksimisykkeillä juostua oli kyllä kiitollinen ettei Ope tosiaan ollut kova juoksemaan... Mutta eipä olisi muuten noin tehokasta juoksutreeniä tullut tehtyä yksin. Ja yhdessähän me siinä huikeella porukalla vedettiin viimesillä voimillamme toisiamme kannustaen.

Treenin jälkeen pukkarissa vielä hymyilyttää.

Treenipäiväjengin myötä omia treenipäivätavoitteitani kurkottaakseni saan myös kaksi tariner-kertaa Fressillä. Viime viikolla sitten tapasin tuon uuden Rainerin ja taisi Raineri hajoilla mielessään hetken kun kerroin taustoistani. Hienosti kuitenkin ymmärsi, että kyseessä ei ole rajoite vaan mahdollisuus. Ja vaikkei tyhmiä kysymyksiä olekaan, niin Rainerille vielä tyhjentävämpi vastaus kysymykseen huomaanko eroa vointiini ennen siirtoa: "Oleellisin ero on, että oon elossa, toki nää kaikki pikku jutut juoksemisesta hikoiluun ja ruokahalusta lihasten väsymiseen on siistejä. Ja hei, jaksan myös käydä töissä ja huolehtia omasta kodistani. Eli onhan tää vointi aika jees verrattuna kuuden vuoden takaiseen kesään. ;) " Ensi viikolla pääsenkin sitten toden teolla hikoilemaan Raineri tapaamisella, kun saan uudet ohjelmat joiden avulla on tarkoitus omia lähtötuloksia kolkutella Elokuun treenipäivässä Narinkkatorilla.


Sen lisäksi, että tiedossa on Treenipäiväjengillä aivan huikeita yhteistreenejä, tiedossa paljon mukavaa yhteistä tekemistä. Pari viikkoa sitten oltiin porukalla Rush-Finland trampoliinipuistossa pomppimassa ja tekemässä coretreeniä, ensi viikolla kouluttaudutaan sankareiksi Lähitapiolassa. Ja kun taas kerran päivität faceesi treeniuttuja joihin kaikki muuta kaverit ovat jo kypsyneet, saat silti 19 tykkäystä tai kannustavaa kommenttia, koska treenipäiväjengiin voi aina luottaa.

Mahtavat pomput Rush-Finland trampoliinipuistossa. Tänne pitää päästä uudestaan.

Treenipäivää vietetään siis Narinkkatorilla lauantaina 27.8.2016 ja mun facebookin kautta on mahdollisuus voittaa osallistuminen lähiaikoina, pysy siis kuulolla.  Tuuthan haastamaan mut ja ennen kaikkea itsesi. Ja vaikket voittaisi arvonnassa, lankuttamaan voi aina tulla. Ja jos en vielä sanonut, niin huikeeta on!

Ps. Viikko sitten olin katsomassa kaverin rullaluistelukisoja Tallinnassa ja siinä yhteislähtöä seuratessa tajusin, ettei omiin kisoihinkaan ole enää kuin kuukausi. nyt rupes jännittään.
Laitahan kalenteriin jo tiistai 12.7.2016 (maastokuoksu)ja perjantai 15.7.2016 (yleisurheilu) ja tapahtumapaikaksi Vantaan Myyrmäki  jolloin mun pitäis olla starttaamassa erinäisille juoksumatkoille ja kuulaakin pitäs vissiin viskellä. Lisätietoja kisoista löytyy täältä.

.

Lomalla mieli lepää ja keho liikkuu

Viime postauksessa oli Vau mitkä vapaat  ja nyt sitten olen taas lomalla. Helposti voisi kuvitella, etten muuta teekään, kuin lomailen, mutta kyllä minä ihan oikeasti olin välissä muutaman viikon töissäkin ja tietysti treenailin myös. Tämän viikon olenkin saanut keskittyä treenailuun ja syömiseen. Voiko parempaa yhtälöä lomalle ollakaan. Kotioloissa löytyy aina kaikenlaista pikkuhommaa, joten tämä yhtälö toteutuu parhaiten  olla poissa kotoa ja tutuista kuvioista. Itselle tarjoutui hyvä mahdollisuus tähän hyvinvointi lomien ja yhdistyksemme avulla. Loma oikeastaan alkoi jo viime viikonloppuna samaisissa merkeissä eri sijainnissa, kun osallistuin elinsiirron saaneiden valmennusleirille Pajulahdessa. Koossa oli huikea porukka ja päästiin juoksemaan myös viestin testijuoksut. yllätin taas itseni kun nappasin paikan Syke-tiimin 1. joukkueessa. Sain myös ohjausta kuulantyöntöön ja pääsin pelailemaan sählyä. Ja ennen kaikkea tapamaan kaikkia huippuja tyyppejä.

Huippuporukka valmennusleiriltä

Valmennusleirin jälkeen ehti yhdeksi yöksi kotiin, kunnes matka jatkui mainitsemalleni lomalle Yyterin Kylpylään. Jo tuloiltana ehti rannalle juoksemaan hienossa säässä. Askelkyykkyjäin tuli tehtyä kiva sarja kunnes näin ilkeän käärmeen, tai oikeastaan kunnes en enää nähnyt käärmettä ja olin varma, että se vaanii minua hiekan seassa valmiina iskemään viattoman treenailijan kimppuun. Sama kiva maisema helli myös seuraavan aamun lenkillä ennen aamupalaa. Toisena päivänä ehti myös salille tekemään jalkatreenin sekä kylpylään vesijumppaan. Ja aina treenien välissä pääsee syömään valmiiseen pöytään. Eikä unta tosiaan tarvitse houkutella illalla.

Huikein juttu tapahtui kuitenkin eilen. Tuloinfossa meille kerrottiin alueella sijaitsevasta harrastetallista Hevospankista. Minähän en ole mikään heppatyttö ja kokemukseni rajoittuu todella pelottavaan kokeiluun teini-ikäisenä, kun ystäväni yllytti, tai no painosti, kokeilemaan ja tuo valtava pelottava eläin päätti lähteä etenemänä kun itse vasta mahallani olin puolittain selässä. No, Hevospankista toivotettiin tervetulleeksi myös tällainen arkajalka ja kuvittelin tuohon tuntiin kuuluvan lähinnä n. 5 minuutin ponitalutuksen. Tallille jännittyneenä minut vastaanotti toinen tallin omistajista. Saappaat jalkaan ja kypärä päähän, mukava omistaja vitsaili ja yritti keventää kammoisen mieltä. Sitten lähettiinkin hakemaan polle tallista ja niin vaan lyötiin talutushihna arkajalan käteen ja kohta jo talutin hevosta. Sitten harjailtiin hevosta ja ihan jo uskalsin koskeakin tuohon ei enää niin pelottavaan eläimeen. Ennen kuin huomasinkaan istuin jo pollen selässä ja hetken totuttelun jälkeen en enää pelännytkään sitä niin huiman korkealta tuntuvaa liikkuvaa istumapaikkaa. Ja tunnin lopulla jo ihan itsekseen rauhallisesti ratsastelin tuolla sydäntenmurskaajalla kehää sekä pieniä lännenratsastukseen kuuluvia tehtäviä. Ihan mahtavaa opastusta ja yksityisohjausta sain tallin isännältä. Ja nyt jo siten soitin ja sovin huomisellekin tunnin ja sain myös muutaman muun hevospelkääjän kannustettua mukaan. Ja hei, mä en oo kiivennyt väärin hevosen selkään vaan kyseessä on loppuhalit Taitsulle, joka teki musta taas astetta rohkaemman kunvoitin tämänkin pelkoni.

Tuon huikean kokemuksen lisäksi viime päiviin on sisältynyt lisää salitreeniä, sauvakävelyä huikeissa maisemissa, lisää vesijumppaa ja kylpylässä vesisuihkulla penikoiden hieromista, hyvää ruokaa ja tietysti uusia ja vanhoja Syke-ystäviä. Ja hei, käytiin tänään myös kiertoajelulla teollisuusalueella... No joo, näin myös majakan ja "tuuliviirejä".

Vielä pari yötä ja sitten kotiin. Tällä viikolla jouduin reissun takia passaamaan Treenipäiväjengin yhteistreenit, mutta onneksi sunnuntaina on jotain aivan huikeata sillä porukalla tiedossa ja pääsen taas voittamaan itseni. Ja näin hienon loman jälkeen on taas ihan kiva palata siihen normaaliin arkeen, jota ei aina osaa edes arvostaa. Vaikka näitä huippukokemuksiakin kuten tässä tapauksessa hevostelua on hauska kokeilla, parasta extremeä on kuitenkin olla terve ja elää ihan tavallista elämää. On oikeesti hienoa, että jaksaa työelämää ja onhan mulla ihan kaikista paras duuniporukka. Ja töitten jälkeen jaksaa vielä treenatakin. On mulla vaan hieno sydän.

Tässä vielä maisemia eiliseltä sauvakävelylenkiltä. Kyllä näillä muistoilla taas jaksaa painaa.

Ps. Täällä kuntosalilla loppu painot jalkaprässistä kesken. Laitteessa taisi olla joku vika...

Vau mitkä vapaat!

Vietin juuri viime kesäloman rippeet ja mitenkäs ne voisi paremmin viettää kuin teräsmummoa hyysäten ja tietysti treenaten. Parasta vapaissa tosiaan on kun jaksaa treenit ihan eri levelillä kuin hektisessä arjessa. Tällä kertaa treenit tarjosi Kankaanpäässä Kuntokeskus Palatsi. Esimakua palatsiin hain jo pääsiäisenä elämäni ensimmäisessä virtuaalispinningissä, joka oli positiivinen yllätys. Torstaina tapasin toisen Palatsin yrittäjistä. Vastaanotto oli ihana ja aidon lämmin. Palatsin sijaintihan on hieman yllättävä, Hotelli Kantrin tiloissa, joissa noin 25 vuotta sitten juhlin enoni häitä. Tässä tapauksessa ulkokuori kyllä hämää kovasti ja Palatsi itsessään on jotain aivan muuta, kuin 90-luvulla parhaat päivänsä nähnyt hotelli.

Pukuhuone oli oikein viihtyisäksi kunnostettu, ja tällä kertaa ei oikeastaan ei haitannut, ettei löydy lukollisia pukukaappeja. Tärkeimmän omaisuuden toki otin salin puolelle, mutta salin kotoisa fiilis oli jotenkin niin luotettava, ettei tuntunut ollenkaan hölmöltä jättää muita kamoja odottelemaan naulakkoon. Ja tosiaan, vaikka itse hotelli alkaa olla jo vähän nukkavieru, sali ja pukuhuone on aivan eri maailmaa ja sopivasti nimeen viittaavan glamour.

Seuraava positiivinen yllätys salilla oli musiikki. Vaikka kalliita laitteita ei löytynyt oman maun mukainen musiikki pauhasi niin, että omat kuulokkeet jäivät työttömiksi. Muutama kanssatreenaja oli oikein ystävällisiä ja aina jotenkin näillä pienillä paikoilla lämmittää mieltä tuo toisten treenaajien huomioiminen ja tervehtiminen. Yläkroppaan löytyi hyvin kahvakuulat ja käsipainot. Ja olisihan noita laitteitakin löytynyt, mutta niiden testailu jäi nyt toiseen kertaan.

Koska säät hellivät ja torstai on yleisurheilutreenipäivä poikkesin vielä alkuillasta paikallisella urheilukentällä. Espoon Tapioiden torstaitreenit kun jäi nyt tämän miniloman takia käymättä. Tarkoituksena oli vetää 200 metrin intrevalleja, mutta tiistain 400 metriset maratonkoulusta taisi vielä painaa päälle ja itseäni kuunnellen muutin suunnitelmaa . Vaikka sää oli mitä parhain, ihan yksin sain koordeilla. Sain myös lemppari askelkyykky sarjat (jätetään se oikea imartelevampi nimi tässä yhteydessä pois jolla ystäväni Super-Marjo sen minulle opetti). Loppuun vielä Helanderin Tuijan opettamia hyppyjä ja jotain taisi taas oikein mennä kun tuntunut kyllä takalistossa.

Palatsin raikas ja viihtyisä sali. Ihana tuo limenvihreä sävy, Sopii myös mun yhteen kesän projektiin. ;) Arvontaa aiheeseen liittyen tiedossa Facessa lähiaikoina.

Laatuaikaa "Virtuaalimikon" kanssa. hyvin mahtui polkemaan.

Perjantaina ehdin vielä uudelleen Palatsille ja meninkin virtuulispinningiin, jonka testasin jo pääsiäispyhinä. Saman herran kanssa pyöräilin hieman eri maisemissa. ja täytyy sanoa, että ehkä tosiaan tarvitsee jonkun kaverin, jonka kanssa menee yhdessä, kun vähän meinasin luovuttaa, mutta urheasti poljin kuitenkin loppuun. Kiitosta saa virtuaalispinning helppoudestaan. Jopa tällainen tekniikan ihmelapsi selvisi laitteistoista. Ja toisaalta myös aikatauluttomuudesta, kun ei tarvitse suunnitella niin kovasti aikataulua vaan lähes aina voi itsekseen mennä. Tästä saattaisi kyllä tulla hyvä tapa, jos omalta salilta mahdollisuus löytyisi. Tämän jälkeen ehti vielä tehdä hyvät nopeat Hiitit salin puolella ja taas soi hyvät musat ja puhelimella sai keskittyä käyttämään HIIT-Timeria, joka on muuten ainakin itselle hyvin toimiva ohjelma.

Kevättrikoot.. tai käytän mä näitä talvellakin.

Ihanan ja pirteän Palatsin lisäksi parhautta vapaissa on kuitenkin aikatauluttomuus. Ihan eri tavalla pystyy keskittymään treeneihin. Ja näissä vapaissa tietysti myös Teräsmummo. Kyllä tällainen kovanaamakin meinasi herkistyä Teräsmummon vilauttaessa nuoruuden rakkauskirjeitään jo edesmenneen Teräsvaarin kanssa. Ja mieltä lämmitti myös nähdä Teräsmummon elämän rullaavan olosuhteisiin nähden mukavasti. Kissan seuraileminen on parempi harrastus, kuin postinkantajan odotus. Vaikka onhan se vähän outoa, kun kisulle ei lämmin makaronilaatikko kelvannut. ;)

Perjantaina juhlistettiin Teräsmummon kanssa vielä Älä Laihduta- Päivää. Ja tietysti myös Äitienpäivää hieman ennakkoon. Kovasti teräsmummo kauhisteli isoa kakkupalaa, mutta hyvin jaksettiin koko palat syödä. Koska urheilijathan ei diettaa. ;)

Ja hei, Hyvää Äitienpäivää myös mun omalle Enkelille pilven päälle. <3 Täällä vielä kestää.

Tulevalla viikolla on taas kaikkea mahtavaa tiedossa. Tiistaina on Treenipäiväjengin ensimmäiset yhteistreenit, keskiviikkona ja viikonloppuna pääsen yhdistyshommiin ja tietysti yleisurheilua, euroviisut ja työmatkapyöräilyä kivemmissa keleissä. Treeneiltään kuitenkin vähän kevyempi viikko nyt tiedossa.

Kesää kohti

Edellisen postauksen jälkeen on taas tapahtunut mahtavia juttuja. Peikot selätetty taas hetkeksi ja viikon levosta sepelvaltimoiden varjoaine-tutkimuksen jälkeinen pakkolepokin suoritettu kunnialla. Ja mikä parasta Sydän sepelvaltimoineen näytti hyvältä. Kesän Em-kisojen ilmoittautuminen täytetty ja tulipa sinne ruksittua aikamoisia juoksuja, vaikka ajatuskin kyseisistä matkoista kauhistuttaa, mutta siinäpä on taas itselle voitettavaa.

Pienet väli.. tai no alkukuolemat Vappupäivän aurinkoisissa treeneissä.

Treenit ovat päässet ihan uudelle tasolle, kun olemme saaneet Espoon Tapioidenkautta oman elinsiirtourheilijoiden valmennusryhmän, joka kokoontuu kahdesti viikossa. Toiveena on saada juoksu- sekä kuulantyöntötekniikkaa parannettua ja ehkä se polvikin rupeaa pikkuhiljaa nousemaan.

Reilu viikko sitten alkoi myös työmatkapyöräily, joka onkin käynyt ihan hyvästä treenistä kun olen niin järkipyöräilijä. Ja näin talven tauon jälkeen niin tuntuu kyllä ihan tehokkaalta, etenkin kun Tapiolan metrotyömaa antaa taas uusia mahdollisuuksia eksyä ja saada lisäkilometrejä vahingossa mittariin.

Sateinen Cooper Eltsussa. Voittajafiilis!

Ehkä paras juttu kuitenkin oli päästä mukaan Treenipäiväjengiin. Sen myötä pääsin tekemään tiistaina lihaskuntotestit sekä elämäni ensimmäisen cooperin testín ja positiivisesti yllätti molempien tulokset. Kesä treenataan siis myös Treenipäivä jengissä ja syksyllä katsellaan yhdessä Narinkkatorilla edistystä Treenipäivässä. Hauskaa, kuinka itsekin yllätyin hyvistä tuloksista huomioiden nämä mun vähän paskemmat pelikortit, vaikka onhan tässä 2,5 vuotta tehty paljon töitä tämän edistyksen eteen. Innolla odotan tulevia Treenipäiväjengin yhteisiä treenejä. Ja tietysti näkeväni paljon kavereita mukana treenipäivässä rikkomassa omia rajojaan.

Hieman joudun nyt myös priorisoimaan omia tavoitteita ajatellen syksyn puolimaratonia, koska en ole ohjelman mukaisesti päässyt peruskestävyyttä harjoittelemaan vaan keskittynyt enemmän tuleviin EM-kisoihin. Eli ne hoidetaan nyt ensin ja katsotaan sitten heinäkuussa miten jatketaan. En täysin unohtaa tuottakaan haavetta, mutta aikataulua saattaa joutua näillä pelikorteilla ja aikatauluilla venyttämään. Ja voihan syksyllä vetäistä vaikka kympin jos ei puolimaraton vielä mene. Tarvisisi tosiaan muutaman lisäpäivän viikkoon, jotta ehtisi palautua ja tehdä kaikki haluamansa treenit.

Kaikin puolin hieno fiilis taas treeneistä ja tulevasta kesästä. Oothan pistänyt jo meidän kisat kalenteriin? Kyllä minä mieleni pahoitan jos ette Vantaalle tule kisoja seuraamaan 11.-16.7.2016.
Ja vaikka kisat ovatkin lähellä, muutamaa sponsoriakin vielä kaipaisin kisaviikon kulujen kattamiseen. ;)

Ps. Note to myself: Jos unohtaa salikortin mukaan ja Aspa ehdottaa spinningtuntia, muista kysyä mikä tunti kyseessä. Vuoristospinnin Cooperin jälkeen ei ollut järkireissu. No, haastoinpa itseni taas.

Pala kakkua peikkojen kera

Ensi torstaina olisi tiedossa pala kakkua Hotel Hiltonissa. Tällä kertaa tuo kakunpala ei ole se maukkain, kun tiedossa on varjoainetutkimus.  Ja täytyy kyllä sanoa, että taas on ruvennut vähän jännittämään. Sitä luulisi, että näiden vuosien jälkeen pieni valtimon ronkinta olisi todellakin hyvin pieni viipale kakkua, mitä se tietysti käytännössä onkin, mutta ihmismieli on kummallinen ja luo outoja peikkoja mukaan sinne katetrisaatiolaboratorion pöydälle. Osa noista peikoista yrittää tunkea mukanani myös 4 kuukauden välein ultraääneen, vaikka kuinka koitan järjelläni niitä hätystellä.

Tilannepeikko on se veikein kaveri, jonka tapaan neljän kuukauden välein tahtomattani. Silloin tällöin tämä peikko on vaan pienenä hahmona olkapäällä muistuttamassa olemassa olostaan juurikin vain hetki ennen tarkastusta. Tilannepeikko osaa tosin yllättää ja ilmestyä välillä mieleen, kun olossa tuntee muutoksia, jotka ei välttämättä mitään vakavia olekaan, mutta tämä kaveri osaa noissa tilanteissa ilkikurisesti lällättää ja kasvaa vauhdilla koko mielen valtaavaksi hirviöksi. Erityisesti tilannepeikko nauttii, kun lääkäri ohimennen toteaa esimerkiksi seuraavanlaisia asioita. "Melko korkea tämä munuaisarvo." tai "Trikuspidaaliläpässä pientä vuotoa". Peikon onneksi saa yleensä hiljenemään, kysymyllä tarkennustalääkäriltä tai Marjikselta (meidän sydän-siirrokkaiden luottohoitaja). Ja peikon hiljentäminen kannattaa aina, koska enhän halua tätä peikkoa mukanani jatkuvasti raahata.

Kipupeikko onkin onneksi nykyään hieman harvinaiempi vieras. Se on kuitenkin lähdössä ensi torstaina mukaan Hiltonin keikalle, kun mukavasti tunkevat vaijerin valtimoon. Heti perään rauhoittelen kanssakulkijoita, että itse tutkimus ei kovin kivulias ole. Alkuun kipupeikko hieroo innostuneena käsiään puudutusneulojen lävistäessä ihon, mutta nopeasti tämän jälkeen hiljenee. Mikäli kovasti tuota peikko pelkää, on tarjolla myös lohdutuksena pieni känni ilman krapulaa, joka nopeasti vaimentaa kipupeikon tai kääntää aivot sille levelille, ettei kipupeikon ilajkoinnit juurikaan kiinnosta. Tuohon pikahumalaan aion ensi torstainakin turvautua, koska kaikkien etu on, että pysyn rauhallisena siinä tutkimuspöydällä enkä hätäpäissäni muksauta ketään.

Joissain tutkimuksissa on mukana myös Riskipeikko. Tämäkin peikko on lähdössä torstaina mukaan, mutta yleensä se istuu hiljaa oven takana odottamassa, eikä pääse juuri rällästämään. Niin toivottavasti tälläkin kertaa.

Eniten kuitenkin mielessä on se ensiksi mainittu, Tilannepeikko. Hyvin on taas mennyt, mitä nyt vatsa viime viikot vähän kiukutellut (Ehkä söin Pääsiäisenä liikaa suklaata). Mutta tosiaan, kunhan kuulen taas tohtorin sanat, että suonet on auki ja sydän toimii, istutan tilannepeikon maan kiertoradan satelliittiin matkustamaan seuravaaksi neljäksi kuukaudeksi, jolloin se on varmasti tunkemassa itseään pyörän korissa mukaani kontrollikäynnille.

Ai niin, ja viimeksihän kun olin mukavasti kyseistä tutkimusta jännittänyt, kävinkin päivän vain makoilemassa Hiltonissa, jotta voisivat todeta, että eivät ehdikään suoniani kuvata. Ja silloin ei peikot yleensä katoa, vaan ovat pienenä kaveriena kulkeneet odottamassa tätä uusintayritystä. Eli toivon, että tällä kertaa peikot sitten jäävät taas hetkeksi, jotta voin keskittyä nauttimaan arjesta ja elämän iloista. Ja kakuista.

Tällainen kakku "leivottiin" Pääsiäisenä. Kakku oli hyvää ja terveellistä... tai no terveellisempää kuin moni muu kakku.  ELi hieman kivempi pala kakku.

Resepti löytyy Sytävän Hyvän blogista.

Ps. Eilen suunnittelin tulevaisuutta ja tulostin jo kisa-ilmoittautumisen valmiiksi. Nyt rupes jännittämään. Kalenteriin kannattaa laittaa jo ainakin 15.7.2016. Silloin varmaan jotain muutakin teen kun hengailen kisoissa.

Kolmas kerta toden sanoo, tai vähintään viides!

Liikunta on kyllä ihmeellistä. Aina vaan löytyy uusia  mielenkiinnonkohteita, ja ne ei todellakaan aina iske ensiyrittämällä. Uusin ihastu on Spinning, se tylsä sisäpyöräily jossa hiki virtaa ja perse puutuu.

Taustani Spinningin parissa alkoi reilut 2 vuotta sitten, mutta se ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä. Liikunnan aloittaessani kuvittelin, että juuri tuosta sisäpyöräilystä tulisi se mun juttu, pyöräilinhän työmatkat (ja siihen liikuntani oli siis rajoittunutkin.) Valitsin sitten ohjelmasta kevytspinningin jonka keston piti oleman 30 minuuttia. Oli kyllä yksi elämäni pisin puolituntinen. Ei ollut millään lailla mukavaa, hiki virtaisi, happi loppu ja olin jo varma etten tuosta puolituntisesta elossa selviäisi. Toisen kerran vielä eksyin samaiselle tunnille ja totesin, että se ei vaan ole mun juttu.

Tämä kuva ei liity kyllä spinningiin.

Oli vaan niin tyylikäs eniten yökerho-sali Porissa.

Miksi käydä baarissa kun voit käydä salilla? :D

 Ainii, paitsi kävinhän mä yöelämässäkin.

Mutta toisin taas kävi, muutama viikko sitten annoin uuden mahdollisuuden spinningille. Suurin syy oli ehkä huono sää joka ei houkutellut pitkälle peruskestävyyslenkille, joita syksyisen haasteen toteutus vaatisi. Tietenkään enää ohjelmistossa ollutkaan puolituntista kevytspinningiä ja piti uskaltautua 45 minuutin kuntospinniin. Hieman mieltäni rohkaisi tuttu, lemppariohjaaja Jenni.
Ja sitten löysin sen jutun. Ei olekaan tarkoitus kuolla sinne tunnille vaan mennä sillä puoliteholla. Ja tosiaan tunnin jälkeen olisi jaksanut vielä jatkaakin. Perse kyllä edelleen puutui. Jo loppuviikolla olinkin uudemman kerran spinnaamassa ja aina vaan paremmalla fiiliksellä.

Piste I:n päälle tuli kuitenkin pari viikkoa sitten päivänä jolloin mitään hyvää fiilistä vähiten etsin. Sen enempää yksityiselämääni avaamatta sanon vain, että talouteni lukumäärä supistui edellisenä iltana. Raahauduin kuitenkin spinningiin ja nyt oli vuorossa oikein sykespin 55 minuuttia! Ja sitten tapahtui ihme, ensimmäisessä työosiossa olin niin fiiliksissä etten huomannut edes kelloa katsoa. Näinpä tuli taas todistettua, että liikunta on lääke, jopa sydänsuruihin, mutta toimii mulla myös unettomuuteen, ruokahaluttomuuteen (jota ei juurikaan ole) ja ihan myös moneen fyysiseen oikeeseen diagnoosiin. Eikä se persekään enää kolmannella kertaa ollut kipee, ihan hyvä on spinningsatula.

Ps. Ootteko jo nähneet meidän promovideon, jossa en taipunut painostuksen alla hyppäämään pituutta.  Katoppa vaikka täältä.

Ja sitten vielä mainostauko: Sinunkin firmasi haluaa varmasti näkyä Vantaalla mun asussa tai sitten haluat muuten vaan minun kehuvan tuotteitasi. Aika tyhjältä näyttää sponsorikassa tälle vuodelle, niin otappa yhteyttä niin kehitellään kaikkea kivaa yhteistyötä. Tai mää möksähdän.

Hyvää Pääsiäistä! Minä lähden nyt leipomaan pullaa porilaisille.

Sähläystä fiiliksellä

Viime viikonloppu oli kyllä ehdottomasti koko alkaneen vuoden paras. Ohjelmassa oli siis elinsiirto-porukan valmennusleiri Pajulahdessa. Ihan mahtavaa oli nähdä vanhoja tuttuja, Argentiinan matkaporukkaa sekä muita siirrokaskavereita. Ja koko viikonloppu siis hyvää seuraa, liikuntaa sekä ruokaa.

Mitä? Onko jotain sääntöjäkin?

Ennakkoon jo tiesin, että leirillä olisi tarkoitus päästä kokeilemaan uusia lajeja eikä tehdä pelkästään omaa lajitreeniä. Päätinkin ottaa kaiken ilon irti ja osallistua kaikkeen mahdolliseen. Hieman ennen sählyn alkua meinasin kuitenkin hannata, mutta onneksi vertaistoverit Pyry ja Gilius kannustivat mukaan. Ja olihan Gilius tuonut minulle lainaan sählymailankin, kun olin aiemmin pohtinut osallistumistani, koska eihän minulla ollut edes mailaa. Vertaistoveri Heikki jakoi alkuun säännöt, tai lähinnä listan aiheista joista saattaa rangaistuksia seurata. Hieman petyin kun tajusin, ettei saa taklata tai painaa vastustajaa maahan. Parasta kuitenkin oli pienen perusopin jälkeen päästä pelaamaan. Hiki virtasi ja ennen kaikkea oli hauskaa. Yläasteen muutamilta pakkotunneilta muistan sählystä vain, kuinka olisin halunnut pelata, koska se oli sen hetken mukavaa, mutta paremmat pistivät vaihtoon sydänvammaisen, kun eihän se osaa. Ja tietysti jo sitä ennen oli saanut seistä viimeisenä odottaen omaa nimeään kapteenin huutamassa huippujoukkuetta itselleen. ja Lopulta kun nimesi tuli, perään harmiteltiin kuinka nyt ainakin hävitään. Mutta nyt siis pääsin pelaamaan ja mahtavaa kuinka paremmat antoivat myös vähän tilaa ja huomioivat me vasta-alkajat. Kisalajia tästä tuskin itselleni tulee mutta huvikseen voin kyllä jatkossakin pelata.

Sählyn jälkeen päästiin kokeilemaan sulkapalloa. Sekin onnistui, kunnes selvisi miten pidetään mailaa oikeaoppisesti, missä kulmassa sulkapalloon lyödään ja kuinka aloituslyönnissä pallo pudotetaan ja siihen pitäsi sitten oikeassa kulmassa osua, jotta syöttö onnistuisi. No, siitä ei tullut myöskään mun laji vaikka sellainen huvikseen mätkiminen ilman tekniikkaa mukavaa olikin. Ja seuraavana aamuna löytyi kädestä ihan uusia lihaksia.

Hieman aiemmin karkasin sulkikseta, jotta kerkesin Helanderin Tuijan yleisurheilutreeniin. Porukka oli iso ja keskityimmekin lähinnä koordinaatioharjoitteisiin sekä kuntopallon kanssa treenailuun. Tehokasta tuokin. Sen tiesi viimeistään seuraavana aamuna lonkissa kun kääpiö oli harpponut muille sopivan pituisten aitojen yli.

Alkuillasta oli tarjolla vielä yhdet sählytreenit, suoraan ruokapöydästä. Vähän mietitytti tuleeko päivälliset paluupostina, mutta oli se vaan niin kivaa, että tuli sitten vielä ihan tosissaan pelattua melkein tunti. Voitte arvata, että tuosta kun pääsi saunaan ja iltapalalle, ei tarvinnut unta paljon houkutella.

Sunnuntaina päästiin vielä Helanderin oppiin juoksutekniikassa. Tehtiin koordeja, startteja ja telinelähtöjä. Pääsi piikkaritkin taas käyttöön ekan kerran sitten Argentiinan. Vaikeeta se juokseminen kyllä on, mutta vähän lohdutti Olympiaurheiljan kehut, että kehitystä on tullut. Ei ole siis ollut turhaa viime kesäinen kentällä hyppely. Loppuun pääsi vielä vähän kuulaa työntämään, ja se se vasta vaikeaa onkin. Siihen kun saisi täällä Etelässä vielä valmennusta, kun ei toi kaksi kertaa vuoteen nyt ihan riitä.

Kokonaisuudessaan mahtava viikonloppu. Ja innolla odotankin toukokuun valmennusleiriä, jolloin luvassa vähintäänkin yhtä hienoa meininkiä. Sitä ennen on kuitenkin ihan itekseen treenattava. Tai ei nyt ihan itekseen, olen nimittäin aloittanut Espoon Tapioiden Maratonkoulussa. Ja se lupaamani paljastus on, että tähtään ensi syksynä puolimaratonille. Suuria paineita en asiasta ota, onhan minulla melko monta muuttujaa enemmän matkassa kuin perusliikkujalla, mutta unelmia täytyy aina olla. Ja Meilahdestakin väläyttivät jo vihreää valoa, niin nyt vain peukut pystyyn, että jakaja on suotuisa mun pelikorttien suhteen.